top of page

Filianna keskiaikamarkkinoilla- mielenkiintoisia esiintymistilanteita ja rentoa yhdessäoloa

Vuonna 2010 kuorolle tarjottiin mahdollisuutta tulla esiintymään Hollolan keskiaikamarkkinoille. Puvut haettiin Hämeenlinnan keskiaikaseuran varastosta ja samalla meidät pyydettiin myös Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille. Tällaisia esiintymisiä on kertynyt jo yhteensä kuusi. Viimeisin keikka oli Hollolan keskiaikamarkkinoilla 2018.


Filianna Lahden Naislaulajat "keskiaikaistelu" alkoi vuonna 2010


Aluksi ohjelmisto aiheutti pohdintaa ja laulettavaksi valikoitui kansanomaisia kappaleita. Aikatauluun sidottuja esiintymisiä ei ollut paljon vaan olemme laulaneet kulkueessa, kävellessämme ja pysähtyneet sopiviin paikkoihin laulelemaan. Kaikulaulujen tarinankerronta on toiminut hyvin ja ne ovat tuoneet rentoa tunnelmaa.




Kuoro on toiminut keskiaikamarkkinoiden elävöittäjänä. Iso joukko keskiaikaiseen tyyliin pukeutuneita naisia on saanut paljon huomiota ja kiinnostusta osakseen. Välillä olemme laittaneet improvisoiden tanssiksikin.


Meno on ollut rempseää markkinoiden tyyliin. Yllätyksiä olemme saaneet itsekin osaksemme. Kerjäläisjoukko on saattanut heittää hiirellä tai joku haukata kädessäsi olevasta omenasta. Mahtavaa on tietenkin ollut kulkea ratsastavien ritareiden vanavedessä. Leirin käsityöläisten, esimerkiksi sepän työskentelyä on ollut hauska seurata.



"Täst´se tulloo sellanen joukko, jot´ei suru paina…”


Jotkut hetket ovat jääneet mieleen. Kerran keskiaikaleirissä lauloimme pienelle poikavauvalle laulun Emon tuomat. Tilanne liikutti sekä lapsen vanhempia että laulajia. Usein esiintymispäivät olivat helteisiä. Vuonna 2014 teimme kuten moni muukin: painuimme alusmekkosillamme Vesijärveen. Lauloimme järvessä ja se tuntui kaikin puolin tunnelmalliselta. Ihmiset rannalla taputtivat ja olisivat halunneet kuulla lisää.


Helpotusta helteeseen


Keskiaikamarkkinoilla olemme oppineet spontaania esiintymistä, nauttineet yhdessäolosta ja saaneet mieleenpainuvia elämyksiä.



Kirjoitti II-altto Kaisa Partanen

Comments


bottom of page