Olen Katariina Lehtoranta, 48 vuotias hammaslääkäri. Juureni löytyvät Kotkan Karhulasta, olen siis ehta kymiläinen. Nykyinen kotini sijaitsee Lahden Villähteellä. Horoskooppimerkiltäni olen härkä ja silmäni ovat väriltään vihertävän siniharmaat. Kuvailisin itseäni itsekriittiseksi sekä ahkeraksi harjoittelijaksi. Joskus stressaannun mutta olen iloinen, innostunut ja äänekäs.
Katariina on kevään ajan harjoitellut Stabat mater -teosta Filiannojen kanssa etäyhteyden avulla.
Vuonna 1978 aloitin pianonsoiton opiskelun Kotkan musiikkiopistossa. Kävin pianotunneilla 14 vuotta ja kuvaan kuului myös terhakka ja tehokas musiikinteorian opiskelu. Sivuaineena soitin surkeasti viulua. Koulut kävin Karhulan musiikkiluokalla ja siellä sain laulaa seka- ja tyttökuorossa. -90 luvulla lauloin hetken Puijon srk:n kamarikuorossa.
Olin jo pitkään kypsytellyt ajatusta paluusta kuorolaulun pariin. Ystäväni hyvät kokemukset omasta kuorostaan (Vivace-leidit) antoivat sysäyksen tarttua toimeen ja työkaverini suositteli minulle Filianna-kuoroa. Terttu otti hakemukseni jälkeen minuun yhteyttä ja kannusti ihanasti koelauluun. Koelaulu meni katastrofaalisen huonosti valtavan jännityksen ja vuosien laulamattomuuden vuoksi, lähinnä tärisin ja pihisin. Lempeät kuoronjohtajat ottivat minut kuitenkin kuoroon. Stemmanani on altto 1.
Noin vuoden jälkeen ensivaikutelmani kuorosta on todella positiivinen! Kuoro on laadukas ja hyvin organisoitu. Taiteellinen taso on korkea ja johtajat ovat taitavia ammattilaisia. Kuorolaiset ovat sitoutuneita ja haluavat kehittyä ja panostaa kuorolauluun. Ilmapiiri huokuu ystävyyttä, hyväksyntää, sisaruutta ja välittämistä. Covid-epidemian vuoksi kuorourani alku on ollut hyvin poikkeuksellinen, lähinnä etäkuoroilua zoomissa. Vaikka olemmekin juuri nyt etäällä toisistamme, siitä huolimatta aistin kuoron hyvän fiiliksen, enkä malta odottaa, milloin pääsen ihan oikeasti laulamaan koko kuoron kanssa ja tapaamaan ihan kaikki äänikaverini.
Kuoroharjoituksen jälkeen olo on energinen ja voimaantunut. Haasteenani tällä hetkellä on puhtaasti laulaminen; ääneni pyrkii jatkuvasti ylävireiseksi. Aikuisena en ole juurikaan laulanut, joten koen äänenhallintani vielä kehittymättömäksi. Siitä huolimatta yhdessä laulamisen jälkeen olo on lämmin ja hymyilevä!
Esiintymiskemusta sain kuoron kesken järjestetystä pienryhmäkonsertista Ristinkirkossa. Tapahtuma järjestettiin vain kuorolaisten kesken, mutta avasi kuitenkin hyvin Filiannan toimintaa esiintymistilanteissa. Konsertteihin harjoitteluun ja esiintymistilaisuuteen lämmittelyyn pyydän vielä neuvoa kuorosiskoilta. Entisenä urheilijana valmistauduin kilpailuihin keskittymällä vain suoritukseen ja verryttelemällä energiaa säästellen.
Minusta Filiannassa yhdistyy monta asiaa; tyylikkyys, sisarellisuus, taitavuus, harmonia ja naisenergia. Terveiseni toisille on, että mennään terveys edellä, pian helpottaa!
Comments