FILIANNA-KUORO
100-vuotiaalla kokemuksella sulokkaasti ja rohkeasti soiva kuoromme on korkeatasoinen ja kiinnostava esiintyjä. Reppu täynnä intoa ja rakkautta esiintymistä kohtaan kuljemme laulellen, emmekä koskaan sano mielenkiintoisille projekteille ei!
Ohjelmistomme on monipuolinen. Filiannassa soi jazzin kepeys, kansanlaulujen haikeus, taidemusiikin runollinen ilmaisu, juhlamusiikin jyhkeys tai tarinan hiljainen kerronta. Opettelemme koko ajan uusia kappaleita, joskus aivan uunituoreita, meille tehtyjä teoksia.
Kuoromme on tärkeä osa jäseniemme elämää. Kuorolaiset arvostavat Filiannaa ja kuoroyhteisöön kuulumista. Musiikin, taiteen ja luovuuden lisäksi kuoro on tärkeä kiintopiste elämässä. Kun muu maailma ympärillä huojuu, voi rauhassa luottaa siihen, että tiistai-iltaisin on kuoroharjoitukset. Mielen täyttää autuas musiikin maailma ja aika pysähtyy. Treenien jälkeen huomaa, kuinka laulaminen tekee hyvää keholle ja mielelle, eikä sitä oikein malttaisi odottaa seuraavaa viikkoa.
Filiannalaisia on taustaltaan laidasta laitaan, mutta jokaista meistä yhdistää kokemus siitä, että kuorotoiminta tuo sopivan hengähdyshetken viikkoon. Tarkoituksemme on pysäyttää arki taiteellisten elämysten ja kokemusten kautta; haluamme viihdyttää ja tuottaa elämyksiä ja iloa sekä kuulijoille että toinen toisillemme. Olemme osa elävää kulttuuria ja tärkeä palanen Lahden musiikkitarjontaa. Päämääränämme on tuottaa ja jakaa musiikin iloa taiteellisesti hyvällä tasolla.
Kauniina syyskuisena iltana 2020 järjestimme strategiaillan, jossa yhteisesti maalasimme kuorolle suuntaviivat ja määrittelimme arvot, joihin nojaamme.
YHTEENKUULUVUUS
Pysymme yhdessä tasa-arvoisina ja olemme ystävällisiä toisillemme kuoroiästä riippumatta. Kuoroharjoituksissa sekä muussa toiminnassamme on lämmin, ystävällinen ja sisarellinen ilmapiiri.
UUSIUTUMINEN PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN
Olemme Suomen kolmanneksi vanhin naiskuoro ja teemme arvokasta työtä naiskuorolaulun ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
TAITEELLISESTI KORKEA TASO
Olemme taitava, tavoitteellinen ja eteenpäin menevä kuoro, joka harjoittelee päämäärätietoisesti yhdessä ja yksilöinä kohti korkeaa, taiteellista tasoa!
Yhdessä laulaminen ja harjoittelu on hauskaa ja vaikka sopivasti itseämme haastamme, on olo silti kevyt. Kuorolaisina sitoudumme harjoitteluun sekä harjoituksissa että omalla ajalla. Harjoittelumme on määrätietoista ja huolella suunniteltua, ja kaiken tekemisen taustalla on luottamus johtajaamme sekä toisiimme. Tiedämme, että apua saa ja pitää pyytää. Uudelle kuorolaiselle nimetään kuorokummi, jonka vierellä on mukava tutustua kuoron tapoihin. Kuoromme on tasapainoinen: työtä ja innostusta on sopivassa suhteessa ja kuoronjohtajamme kyky motivoida, haastaa ja antaa kiitosta tekee Filiannassa olosta niin ihanaa ja palkitsevaa!
TAITEELLINEN JOHTAJA
SABRINA LJUNGBERG
Sabrina Ljungberg (s. 1989) on monipuolinen musiikin ammattilainen: säveltäjä, kuoronjohtaja, kouluttaja ja laulaja. Häntä kiehtovat tarinankerronta sekä ihmisäänen kontrastit – herkkyys ja vahvuus, kauneus ja roso. Ljungbergia kiinnostaa ikiaikaisten perinnerunojen tuominen nykyaikaan omakohtaisen ja uuden ilmaisun kautta. Musiikin tuominen erilaisiin tiloihin sillanalusista taidemuseoihin, monitaiteinen yhteistyö eri taiteilijoiden kanssa sekä ilmeikäs tarinankerronta ovat esimerkkejä tästä.
Filiannan lisäksi Ljungberg johtaa perustamaansa laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäriä, ja on työskennellyt aiemmin muun muassa Savolaisen Osakunnan Laulajien sekä Vaskivuoren lukion kamari- ja mieskuoron johtajana. Ljungberg laulaa Helsingin kamarikuorossa, ja on aiemmin laulanut muun muassa Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa, Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeessä sekä EMO Ensemblessa.
Ljungberg valmistui keväällä 2018 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen koulutusohjelmasta ja on suorittanut kuoronjohdon B-kurssitutkinnon. Sabrinan pro gradu -tutkielma Naisjohtaja – Bimbo bossi vai hyvä jätkä käsittelee naisjohtajuutta musiikin johtamisen näkökulmasta. Ljungberg on Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen hallituksen jäsen ja yhdenvertaisuustoimikunnan puheenjohtaja. Keväällä 2019 hän oli ehdolla Radio Classicin TEMPO-palkinnon saajaksi kapellimestari- ja kuoronjohtajakategoriassa.
Ljungbergin sävellyksiä on julkaissut Sulasol ja Finlands Svenska Damkörsförbund. Lisäksi Ljungberg tutkii yhteisöllistä säveltämistä ja haastaa säveltäjyyteen liittyviä myyttejä kehittämänsä kollektiivisen kuorosäveltämisen myötä.