top of page

Milla Pohjola tuntee Filiannan instrumentin ja luo maagisia yhteisharmonioita

Kevätkauden 2022 Filiannan taiteellisena johtajana toimii napakka ja taitava Milla Pohjola (s. 1987). Tarkkakorvainen musiikinopettaja laulaa normaalisti itsekin kuoron riveissä ja on ollut kuoron varajohtajana vuodesta 2015.


"Olen Milla Pohjola, 34-vuotias yläkoulun ja lukion musaope. Olen syntynyt Haminassa ja päätynyt Lahden ja Jyväskylän kautta takaisin Kymenlaaksoon. Nykyisin asun Kotkassa, mutta työpaikkani sijaitsee Iitissä. Asuin yhdeksän vuotta Lahdessa ja lahtelaissyntyinen aviomies ovat kuitenkin kiinnittäneet minut vahvasti myös Lahteen. Harrastan musisoinnin lisäksi liikuntaa eri muodoissaan, mutta etenkin hiihto ja katutanssilajit ovat lähellä sydäntäni.



Kiinnostus musiikinopettajan ammattiin heräsi lukiossa mahtavan opettajan (nykyisin hyvän ystävän) esimerkin innoittamana. Lukiossa meillä oli pieni kuoro, jossa ihastuin stemmalaulamiseen ja meillä oli treeneissä aina tosi hauska tunnelma. Kuoronjohdosta sain ensituntumaa opiskellessani musiikkipedagogiksi Lahden ammattikorkeakoulussa. Lahdesta valmistumisen jälkeen pääsin ensin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan musiikkikasvatusta (eli haaveammattiini musiikin aineenopettajaksi) ja pari vuotta myöhemmin aloitin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa varsinaiset kuoronjohdon opinnot.


Oman musiikkiopistotaipaleeni olen aloittanut 7-vuotiaana pianonsoitolla Kotkan seudun musiikkiopistossa. Myöhemmin mukaan tulivat musiikin hahmotusaineet, laulaminen ja poikkihuilun soittamistakin olen opiskellut. Ammattiopinnoissa olen päässyt kokeilemaan monenlaisia juttuja ja musisoinnin muotoja. :) Säveltäjänä ja sovittajana olen aika pitkälti itseoppinut, mutta toki muutama kurssi on niitäkin joskus opiskeltu.

Musiikki näkyy arjessa monella tavalla, tietysti ensisijaisesti työn puolesta nuorten parissa musisoidessa. Joskus löytyy onneksi aikaa omillekin projekteille ja tilaustöille. Lauleskelen aika paljon ja keksin omia stemmoja, mikä saattaa joskus joitain ärsyttää. Tarkkakorvaisuudesta ja monipuolisesta musiikkitaustastani johtuen minulla on välillä aika vahvoja musiikillisia mielipiteitä ja -ambitioita, mikä saattaa näyttäytyä toisille ärsyttävänä besserwisserisminä. 🙈 Ja jos vaikka jossain illanvietossa näen jonkun soittimen, minut todennäköisesti löytää rämpyttämästä/paukuttamasta sitä jossain kohtaa iltaa. 😅


Filiannan taiteelliseen johtotiimiin päädyin oikeastaan melkein heti kuoroon tultuani: aloitin kuorossa syksyllä 2014 ja jo seuraavan kevään vuosikokouksessa minua esitettiin varajohtajaksi. Rooli on ollut minulle luonteva, kuten siirtyminen taiteelliseksi johtajaksi, koska tunnen Filiannan instrumenttina sen verran hyvin. :)



Odotan juhlavuotta innolla! Meillä on niin hienoja teoksia ohjelmistossa, että niiden parissa työskenteleminen on innoittavaa. Tottakai oman kappaleen kantaesitys juhlakonsertissa tuo myös lisäjännitystä ja -fiilistä konsertin valmisteluun. Konsertin ohella on muitakin pienempiä projekteja meneillään eli tekemistä riittää!


Toivon, että Filianna on 10 vuoden päästä edelleen elinvoimainen, uudistuva ja täydestä sydämestään heittäytyvä naiskuoro, jonka tekeminen on laadukasta ja työnjälki filiannamaisesti tunnistettavaa.


Kuorolaulu on parhaimmillaan yhteinen flow-kokemus. Äänissä laulamisessa ja yhteisessä harmoniassa on jotain maagista. Kuoroharrastus kehittää monella tavalla ja kuorolaulun hyvinvointivaikutukset muuhun elämään on todettu lukuisissa tutkimuksissa. Jos laulaminen on "sun juttu", kannattaa ehdottomasti etsiä sopiva kuoro ja lähteä rohkeasti kokeilemaan harrastusta! Yhteistyössä on voimaa. 😉"


Comments


bottom of page