Englanti 2000
Kuoro oli päässyt ulkomaanmatkojen makuun Zsoltin matkassa. Hallitus kypsytteli jo täyttä vauhtia uutta matkasuunnitelmaa. Tarkoitus oli osallistua musiikkifestivaaleille, ensimmäistä kertaa kuoron historiassa. Viikon pituisesta Shrewsburyn matkasta tuli sekä uuden kuoronjohtajan että hallituksen uuden puheenjohtajan tulikaste. Tämä kaksikko päätyi pitkän matkapäivän päätteeksi, vaatteet silitettyinä, pormestarin tervetuliaistilaisuuteen Shrewsburyn linnaan. Käytännön small talk -harjoitukset alkoivat heti. Tuliaislahjana oli ilo ojentaa oman kotikaupungin orkesterin Sibelius-levytys.
Lahden Naislaulajat Shrewsburyn pormestarin ja hänen puolisonsa kanssa.
Koko kuorolle matka oli myös testi – konserttikestävyydestä. Peruuntumisista kärsinyt festivaali käytti kuoron eksotiikkaa halukkaasti, niin että konsertteja oli kaksi päivässä. Kuorolaiset esiintyvinä taiteilijoina pukeutuivat usein jo aamiaiselle esiintymisasuihin ja varjelivat helmojaan englantilaisen aamiaisen rasvoilta. Kansallispuvut keräsivät katseita ja toivomus olikin, että pukuja käytettäisiin liki joka konsertissa. Paidankaulus uhkasi mustua, mutta onneksi olivat hartiahuivit. Aikataulut olivat minuuttipeliä, ja lounaspakkauksia tyhjennettin tauoilla. Englantilaisten itsehillinnästä otettiin oppia ja mielenilmaukset jätettiin majapaikan iltoihin, jolloin jaettiin vuoroja myös siihen ainoaan toimivaan suihkuun. Akrobatiaa opeteltiin lavuaarin eri reunoille sijoitettujen kylmä- ja lämminvesihanojen kanssa. Chesterin katedraalin, Shrewsbury Abbeyn ja monien muiden konserttikirkkojen lauluakustiikasta nautti, ääni lähti lentoon. Suomen laulu ja varsinkin Sibeliuksen Finlandia näissä holveissa kansallispuvuissa laulettuna olivat aina elämyksiä. Amerikkalainen nuorisokuorolainenkin kuunteli seisaalleen nousten, käsi sydämelle painettuna, ja toisaalla paikalle osuneet suomalaisturistit kyynelehtivät. Viikon kuluessa Maikki joutui pohtimaan laulujenkin kestävyyttä kuorolaisten yltyessä omintakeisiin tempoihin.
Lovely ladies from Finland.
Katkelmia Englannin matkakertomuksesta (Kuoron kuopus Katri Haverinen 17 v)
Lauantai 24. kesäkuuta
Heti aamulla huomasin, miksi suomalaiset pitävät kansallispukuja vain erikoistilaisuuksissa. On kiinnitettävä naruja ja koruja joka lähtöön, eikä kaikista asusteista tiedä edes miten niitä tulisi käyttää.
Avajaisparaatin esiintymisessä saimme muistutuksen siitä, miten vaikea kieli suomi on. Meidän mielestämme täysin selvän kirjoitusasun perusteella nimemme muuntui muotoon ”Lahde Niislulaj”. Tai jotakin sinnepäin.
Tänään harjoitellessamme illan suurta avajaiskonserttia varten koimme myös pienen jännitysmomentin. Paitsi että koko kuoro pelkäsi Maikin putoavan lavalta, olimme huolissamme myös Tarjasta, joka ei ollut ilmaantunut harjoituksiin. Keskittyminen hajosi, tottahan toki Tarja oli vähintäänkin kuollut tai kidnapattu, olisihan hän muuten harjoituksiin tullut. Päätimme jo lähteä pareittein häntä etsimään ja soitella sairaalat läpi. Juuri kun olimme lähdössä pelastusoperaatiota toteuttamaan Shrewsburyn kaduille, Music Hallin portaissa vastaamme tuli - Tarja. Hän oli ollut takkiostoksilla.
Illalla kokoontui ”kerho” - kuten minä sitä nimitin – niin kuin kyllä useimpina muinakin iltoina. Nämä ”kokoontumiset” olivat minun lempiosani päivästä. Nautin ahdistamattomista vaatteista ja hämärän aulan nurkassa istumisesta, puheensorinasta ympärilläni.
Tiistai 27. kesäkuuta
Tänään lähdimme heti aamusta nähtävyyskierrokselle Walesiin. Kiertelimme Conwayn linnassa, missä sekä sää että maisemat olivat mitä parhaimmat. Englantilaisilla ei ole omaa kansallispukua ja he olivat selvästi haltioissaan meidän eksoottisista puvuistamme. Niinpä päätimme tänään asua kansallispuvuissamme kaikissa mahdollisissa esiintymisissä.
Tämänpäiväinen ruokailumme oli melkoinen näky. Olimme nimittäin niissä paljonpuhutuissa konserttivaatteissamme ja ruokana sattui olemaan spagettia ja jauhelihakastiketta. Essua vain pois sylistä ja lautasliinaa valkoisen puseron suojaksi. Eikä sitten mitään äkkinäisiä liikkeitä ladies, please !
Keskiviikko 28. kesäkuuta
Tänä aamuna meille jäi ennen bussin tuloa kymmenisen minuuttia luppoaikaa. Ihmettelimme, oliko aikataulumme erehdyksessä suunniteltu liian löysäksi. Muut arvelivat olevansa tulossa vanhaksi, kun väsymys alkoi painaa. Minä totesin siihen, että jos se sitä on, niin taitaapa sitten olla minunkin aika jäädä eläkkeelle.
Sisulla päätimme jaksaa tämänkin illan konsertin ja itse asiassa se onnistui loistavasti. Juontajakin oli oppinut lausumaan nimemme, kun oli ottanut ääntämisohjeekseen sen, että me olemme hyvin mukavia, nice.
Filianna Englannissa, 2000.